Urakkavoitto – Kiertovesisäiliön perustukset, Simpele (0,415M€)

Urakkavoitto sekä samalla uusi asiakkuus Oteranille: Metsä Board Oyj Simpeleen hanke ”Kiertovesisäiliön perustukset” (0,415M€).

Suurin osa asiakkuuksistamme sijoittuu valtio- ja kuntasektoreille.

Tuttavallisemmin Simpeleen kartonkitehtaana tunnettu tilaajayritys tuottaa taivekartonkia pääasiassa elintarvikkeiden, osaltaan myös terveydenhoitotuotteiden pakkaamiseen sekä yleispakkaamiseen. 5000 kuutioisen kiertovesisäiliön perustusurakka tulee käynnistymään kallion louhimisella sekä muilla pohjatöillä. Massiivinen säiliö tarvitsee tietysti myös jykevät perustukset, ja tulee saamaan halkaisijaltaan lähes 6 metrisen kaksiosaisen, vahvasti raudoitetun anturan. Perustusten ympärille valetaan lopuksi tukimuuri. ViaFin Service vastaa perustusten varaan rakennettavasta vesisäiliöstä.

”Tekemällä valmistuu,” kommentoi vesitiimimme työpäällikkö Harri Tuliniemi urakkaa tuoreeltaan. Rautaisen vesitiimimme osaamiseen pääset tutustumaan tarkemmin täällä.

 

 

Jaa artikkeli: