Ympäristövastuu arvoissamme ja toiminnassamme

Asiakkailtamme olemme saaneet kiitosta erityisesti toiminnan läpinäkyvyydestä ja luotettavuudesta sekä yhteistyötaidoista työmailla ja niiden ulkopuolella. Koemmekin, että aito menestys tulee viisaasta ja kestävästä toiminnasta, jota leimaa asioiden kerralla kuntoon saattamisen periaate. Teemme, niin kuin parhaiten tunnemme.

Toimintatavoillemme uskollisena myös ympäristöpolitiikkamme kiinteänä osana toimintastrategiaamme tukee arvojemme mukaista toimintaa. Toimintatapana viisas tekeminen on paitsi eettisesti oikein, myös yritystoiminnan näkökulmasta kannattavaa. Koemme vastuullisena etuoikeutenamme mahdollisuuden vaikuttaa hyvänä yrityskansalaisena osaltamme ympäristön tilaan.

Ympäristötavoitteemme keinovalikoimineen

Olemme asettaneet itsellemme ympäristöä suojelevia tavoitteita kolmella tasolla: seuraamme ja kehitämme toimintaamme kolmivuotissuunitelmamme mukaisesti toimistotyössä, työmailla sekä työmatkaliikenteen päästöissä. Jälkimmäistä ohjaa yritystason politiikkamme vähäpäästöisten autojen suosimisesta.

Toimistotyössä kiinnitämme huomiota energian kulutukseen ja paperijätteen vähentämiseen. Myös työmailla nykyteknologioiden mahdollistama paperittomuus toimintatapana luo merkittäviä säästöjä kulutuksessa. Muita kehityksen tuomia etuja luonnonsuojelussa on esimerkiksi käyttöönottamamme tärkeiden asiakirjojen sähköinen allekirjoitus. Niin ikään toimistojätteet siirtyvät käytön jälkeen asianmukaiseen kierrätykseen.

Työmailla toimintamme ympäristövaikutuksista kannamme käytännön tasolla huolta suojelemalla hankekohtaisesti kunkin työn alla olevan alueen luonnollista kasvustoa, minimoimalla toimintamme ympäristökuormitusta, säästämällä energiaa ja luonnonvaroja sekä tuottamalla mahdollisimman vähän jätettä ja hyödyntämällä kiertotaloutta infrarakentamisessa. Etsimme myös innovatiivisesti uusia ratkaisuja kestävän kehityksen nimissä.

Tavoitteidemme tukemiseksi meille on tärkeää:

  • kirkastaa koko henkilökunnalle jokaisen omaa ympäristövastuuta,
  • keskustella toimittajiemme, asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa työmme ympäristövaikutuksista,
  • varmistaa riittävä oma osaaminen sopimusten, asiakkaidemme ja viranomaisten ympäristövaatimusten täyttämiselle,
  • parantaa jatkuvasti ympäristöosaamistamme sekä
  • varmistaa, että menettelyjen kuvauksissa on otettu riittävästi huomioon ympäristöasiat.