Työmaalla: Vt 3:n ja Vt 19:n liittymäjärjestelyiden parantaminen Kurikassa

Sujuvampaa ja turvallisempaa liikennettä Jalasjärvelle – Vt 3:n ja Vt 19:n liittymäjärjestelyiden parantaminen Kurikassa etenee suunnitellusti

Viime viikolla hankkeen etenemistä ja tulevia työvaiheita esiteltiin myös yleisötilaisuudessa. Työpäällikkömme Mika Koskela ja projektin vastaava työnjohtaja, työmaapäällikkö Ville Karhu olivat paikan päällä kertomassa hankkeesta ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

”Paikalle saapui mukava määrä alueen asukkaita, ja kiinnostus tätä paikallisten keskuudessa odotettua hanketta kohtaan oli selvästi esillä”, kertoo Ville Karhu. ”Alue on ollut pitkään yksi Jalasjärven liikenteen ongelmakohdista, joten hankkeen etenemistä seurataan alueella mielenkiinnolla.”

Työmaan ajankohtaiset:

⚒️ Kivistön risteyssillan perustusten muotti- ja raudoitustyöt ovat käynnissä, ja Välkkilän alikulkukäytävällä tehdään kaivutöitä.

⚒️ Vuohiluoman kiertotien asfaltointi on valmistunut ja sen myötä kaikki urakoitavan alueen kiertotiet on nyt otettu käyttöön.

⚒️ Sepänkadun rakentaminen sekä vesijohto- ja paineviemäritöiden siirrot ja liitokset jatkuvat.

Työpäällikkö Mika Koskela kertoo, että työt ovat edenneet suunnitellusti ja työmaanaikaiset liikennejärjestelyt toimineet hyvin. Talvi tuo rakentamiseen omat haasteensa, mutta tavoitteena on saada sillat ja kevyen liikenteen väylät valmiiksi ensi vuoden elokuussa ennen koulujen alkua.

Urakoimme Jalasjärven projektin työyhteenliittymänä Kuortaneen Kaivin kanssa.

Lohkare Infra
#rakennetaanyhdessä #suomeninfra #infra #infralla #rakentaminen #jalasjärvi #kurikka

Jaa artikkeli: