Urakkavoitto – Rågrundin sektoriloiston kunnostus

Sateella tai paisteella – merimerkkien on taattava turvallinen merenkulku varmasti ja luotettavasti. Syksyn vesirakentamisen urakoihimme lisättäköön Ahvenanmaan Lemlandin kunnan alueella kahden vilkasliikenteisen vesiväylän välissä sijaitseva Rågrundin sektoriloiston kunnostus. 0,5 miljoonan euron arvoinen urakka on Väyläviraston tilaama.

Rågrundin loisto on vuonna 1953 kalliolle perustettu vanha kaasuloisto. Sektoriloiston alkuperäinen perustus on todennäköisesti valettu kuivalla maalla ja uitettu paikalleen. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 1988, jolloin loisto myös sähköistettiin.

Nyt toteutettavassa rakenteiden kunnostuksessa on tarkoitus uusia vanhaan teräsmantteliin ja sen alapuoleisiin betonirakenteisiin tulleet korroosiovauriot. Ensivaiheessa edellisessä peruskorjausvaiheessa tehty manttelointi ja betonointi poistetaan raudoituksineen, sekä vanhan anturan ympäriltä kaivetaan louhe pois.

Vanhan korjauksen poistamisen jälkeen perustukset mantteloidaan uudella teräskartiolla. Kartion sisäpinnassa olevat tyssätapit varmistavat manttelin kiinnittymisen uuteen betonivaluun. Uuden teräsmanttelin alareuna tuodaan vanhasta korjauksesta poiketen meren pohjan tasoon, jossa se viimeistellään tarvittaessa polttoleikkauksella muotoonsa. Uusi teräsmantteli koostuu kartio-osasta ja alaosan lieriöosasta. Jotta mantteli saadaan paikalleen, tehdään se kahdesta elementistä. Elementit kiinnitetään toisiinsa pultein. Betonivaluun asennetaan myös tangenttiaaliset- ja radiaaliset teräkset sitomaan betonivalu yhtenäiseksi rakenteeksi ja varmistamaan betonirakenteen kestävyys korroosion syövyttäessä teräskartiota vuosien saatossa.

Lisäksi loiston tämänhetkiset perustusta ja loiston ulkopintaa pitkin ylös nousevat sähköistyskaapelit poistetaan uuden korjauksen yhteydessä.

Lue lisää urakasta rakennuslehdessä.

Jaa artikkeli: